Browse stories

Jussi, senior specialist

Research or development

Julkaistu 9.9.2013

Opiskelupaikkani Tampere University of Technology
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Elektroniikka
Valmistumisvuosi 2000

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillisen työpäiväni aikana ehdin tekemään kaikenlaista. Tavallisesti olen vastuussa yhden tai useamman tuotekehitysprojektin toteuttamisesta, ja niissä hommissa kuluu suurin osa ajastani (tai ainakin pitäisi). Käytännössä teen ihan normaalia suunnittelutyötä, mutta senior-rooliin kuuluu myös nuorempien suunnittelijoiden tukeminen. Minun on hyvä olla tietoinen heidänkin tekemisistään jotta pystyn tarvittessa antamaan tukea ongelmatilanteissa.

Myös oman teknisen asiantuntemuksen ylläpitäminen vaatii oman aikansa. Muodollisia palavereita ei nykyisessä tehtävässäni ole kovinkaan paljon, mutta sitäkin enemmän aikaa kuluu vapaamuotoisissa keskusteluissa tiimin jäsenten kanssa. Ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kanssa yhteyttä pidetään enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Alan menetelmät ja teknologiat kehittyvät kovaa vauhtia, joten tiedon kerääminen, käsittely, ja sen jakaminen on hyvin tärkeää tehtävissäni.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: luova ongelmanratkaisukyky, tiimityötaidot, jatkuva oppiminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen tehtävääni ns. ammatillisen verkostoni kautta, eli vanha pitkäaikainen asiakas otti yhteyttä ja kysyi olenko käytettävissä työhön.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Digitaali- ja tietokonetekniikan ammattiaineet. Ohjelmistotekniikan kurssit ovat myös auttaneet uran varrella.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Alalle haluavan olisi hyvä osata digitalitekniikan perusteet varsin hyvin, eikä puolijohdetekniikan ymmärtämyksestäkään ole haittaa. Joku ASIC/FPGA -kurssi auttaa jo melko pitkälle perusasioiden kanssa. Matematiikassa ei tarvitse olla maailmanluokan nero, pääsääntöisesti riittää kun erottaa nollan ykkösestä ja osaa ajatella loogisesti. Tosin algoritmien kanssa pelatessa hyvä matikkapää auttaa paljon.

More stories

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… read story >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… read story >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
read story >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… read story >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen read story >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… read story >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät read story >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… read story >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… read story >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… read story >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … read story >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… read story >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … read story >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… read story >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… read story >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… read story >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… read story >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia read story >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… read story >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… read story >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›