Selaa kertomuksia

Raba, yksilövalmentaja

Asiakastyö tai potilastyö

Julkaistu 22.3.2023

Opiskelupaikkani Yrkeshögskolan Novia
Pääaine tai koulutusohjelma Yhteisöpedagogi (AMK)
Muut opinnot ei ole
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä heidän omassa ympäristössään (esim. kotona, kirjastossa, opiskeluissa, ulkoillen) ja teen nuorten kanssa töitä yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Päivässä tapaan 1-5 nuorta. Lisäksi kirjoitan kuntoutuspalautteita ja teen laskutusta. Osa työpäivistäni kuluu auton ratissa ajellessa nuoren luota toiselle.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kuunteleminen, ideointi, yhdessä tekeminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Löysin avoimia työpaikkoja selaamalla työpaikkailmoituksen ja tein hakemuksen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Yhteisöpedagogiopinnot ja laaja aktiivisuus vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä on antanut hyvät eväät työhön.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opiskelu tuntui monesti puuduttavalta ja muistan monesti ajatelleeni etten tee tällä tiedolla tai taidolla mitään työelämässä. Olen kuitenkin yllättynyt kuinka paljon olen voinut hyödyntää koulutustani.

Lisää kertomuksia

Jusa

nuorisokodin ohjaaja

Lastenkodin tyypillisiä ohjaustehtäviä. Yhdessäoloa, paperihommia ja asiakkaiden hyvinvoinnin edistämistä… lue kertomus >

Niilo

Yksilö- ja ryhmäohjaus; nuorten työttömien uravaihtoehtojen kartoittaminen, taitojen ja ominaisuuksien ar… lue kertomus >

Emma

koulutussuunnittelija

Koostuu useista eri asioista ja vaihtelee. Paljon sosiaalista kanssakäymistä puhelimen, sähköpostin ja so… lue kertomus >

Ilithyia

kouluttaja

Tulevien koulutuspäivien suunnittelu, koulutuksien veto (luennointi, tehtävien anto, yritysvierailut ryhm… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›