Selaa kertomuksia

M, tutkimussihteeri

Viestintä- tai mediatyö

Julkaistu 17.9.2013

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Ruotsi, valtio-oppi
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni koostuvat mm. tiedotteiden laatimisesta ja lähettämisestä, verkkosivujen sekä Facebook-sivun päivittämisestä, erilaisista palavereista, käännöstehtävistä, sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta sekä mediaseurannasta. Toisinaan työhöni kuuluvat myös erilaiset tapahtumajärjestelyt ja kv-vieraiden kanssa työskentely. Mikään työpäivä ei ole täysin samanlainen, vaan vaihtelevuutta on runsaasti.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kirjoitustaito, sosiaaliset taidot, it-taidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Opiskelujen loppupuolella olin muutaman kuukauden harjoittelussa. Harjoittelupaikan pomo oli vinkannut minusta nykyisen työpaikan pomolle, eli käytännössä minulle soitettiin kotiin, että tuletko töihin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: En pysty nimeämään mitään yksittäistä ainetta tai kurssia, vaan hyödyllisintä on ollut se kokonaisuus, jonka englannin ja valtio-opin opinnot muodostivat - molemmissa oppiaineissa on runsaasti mm. esseiden kirjottamista, tiedon jäsentämistä ja lähteiden kriittistä arviointia. IT-taidot sen sijaan eivät ole tulleet opintojen, vaan vapaa-ajan kautta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mikäli haluaa kääntäjäksi, kannattaa ehdottomasti lukea syventävät opinnot vähintään kahdesta vieraasta kielestä sekä suomen kieltä. Mikäli kieltenopiskelija haluaa tiedotustehtäviin, kannattaa kielten lisäksi opiskella viestintää. Myöskään it-taidot eivät ole pahitteeksi, useaan viestintätehtävään vaaditaan mm. Adoben Photoshop ja InDesign -ohjelmien osaamista.

Lisää kertomuksia

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… lue kertomus >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät lue kertomus >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… lue kertomus >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… lue kertomus >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… lue kertomus >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›