Selaa kertomuksia

Päivi, projektitutkija

Tutkimus tai tuotekehitys, yliopisto

Julkaistu 10.4.2014

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Valtio-oppi, Yleinen historia, Kasvatustiede, Kansantaloustiede
Valmistumisvuosi 1995

Tyypillinen työpäiväni: Aamu alkaa sähköpostin lukemisella ja viesteihin vastaamisella. Lisää postia tulee päivän mittaan. Työpäivä koostuu lähteiden lukemisesta, tekstin kirjoittamisesta, aineistojen analyysistä ja tilastomenetelmillä tuotettuihin tuloksiin perehtymisestä, tutkimuksen vaiheen mukaan. Lähteitä, kuten journaalien artikkeleita, on paljon sähköisessä muodossa, joten netin käyttö on olennainen osa työtä. Myös esimerkiksi Tilastokeskuksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön sivustoja hyödynnän paljon. Kokouksia työohjelmassani ei ole nykyisin kovin usein. Kotimaan matkat suuntautuvat useimmiten seminaareihin ja yhteistyokumppanien luo. Ulkomaan kongressimatkoja on pari vuodessa. Erilaiset esitykset ja alustukset ovat myös olennainen työn osa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tieteellinen ajattelu, sujuva kirjoittaminen, sosiaaliset taidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tulin laitokselle kesken opintojen tutkimusamanuenssiksi kolmeksi kuukaudeksi. Tutkijan työhön siirryin neljä vuotta myöhemmin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikesta opintojen substanssista on ollut paljon hyötyä kriittisen ja tieteellisen ajattelun kehittymiselle, asioiden yhteyksien ymmärtämiselle ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamiselle. Opettajan koulutuksesta on ollut hyötyä esiintymis- ja esittämistaidon kehittymisen kannalta, joka on hyvin olennaista myös tutkijalle. Tässä työssä myös työn sisältöjä voi jossain määrin suunnata myös oman kiinnostuksensa mukaan.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa valita sivuaineita oman kiinnostuksen mukaan. En ole mitenkään tietoisesti valinnut tutkijan uraa, mutta kuitenkin olen ohjautunut erittäin hyvin kiinnostustani ja opintojani vastaavaan työhön. Itsensä kuunteleminen valinnoissa varmaan pätee riippumatta siitä, millaisia ammatillisia tulevaisuudenkuvia on mielessä.

Lisää kertomuksia

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… lue kertomus >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät lue kertomus >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… lue kertomus >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… lue kertomus >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… lue kertomus >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›