Selaa kertomuksia

Kirsi, kotitalousopettaja

Opetus ja kasvatus, Oulun kaupunki

Julkaistu 16.9.2014

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kotitalous
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 1993

Tyypillinen työpäiväni: Opetan peruskoulun 7-9 luokkalaisille kotitaloutta. Kasvatan heitä olemaan ihmisiksi.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: oppiaineen hallinta, tilannetaju, pedagogiset taidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Omalla entisellä koulullani tarvittiin kotitalousopettajaa edeltäjäni jäätyä eläkkeelle. Rehtori oli muistanut minut, ja vaiheikkaan "hakuprosessin" kautta minut löysivätkin. Mm. sukunimi oli vaihtunut, ja siksi hakeminen oli työläämpää.
olen siis töissä koulussa, missä itse kävin yläasteen ja lukion.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikista! Erityisesti kotitalouden aineopinnista, mutta myös didaktisista kasvatustieteen opinnoista. Viime vuosina olen päässyt myös hyödyntämään kemian opintojani, kun aloitimme uuden integroivan valinnaisaineen kemian ja biologian opettajien kanssa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tällä alalla on aina töitä! Ihmiset syövät ja valmistavat ruokaa tulevaisuudessakin. Yläasteikäiset nuoret ovat oikeasti aivan ihania ihmisiä! Työpäivät heidän parissaan ovat kivoja ja mielenkiintoisia.

Lisää kertomuksia

Riitta

Maija

kotitalouden lehtori

Tyypillinen työpäiväni koostuu oppituntien suunnitelusta, niiden pitämisestä ja siihen liittyvistä jälkit… lue kertomus >

Tupu

suunnittelijaopettaja

Toimistotyötä (esim. kurssiseuranta, yhteys tuntiopettajiin), projektien, tapahtumien ja opetuksen suunni… lue kertomus >

Mari

kotitalousopettaja

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›