Tyypillinen työpäiväni: Oppituntien pitäminen, materiaalin valmistelu, tehtävien laatiminen, kokeiden tarkistaminen. Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: pedagogiset taidot, ohjaukselliset ja tietoteknilliset taidot, Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin opettajaksi jo 18 vuotta sitten, jouduttuani lopettamaan aikasemman työni (hoitoala) sairastuttuani reumaan. Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tietojen syventyminen opiskelun aikana ja uusien "kikkojen" oppiminen. Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Rohkeutta lähteä mukaan, sitkeyttä ja periksiantamattomuutta, innostusta uuteen, hyödynnä aivojasi.
Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… lue kertomus >
Noin puolet työpäivistä on kirkkomusiikin parissa, siunauskappelilla, kirkoissa tai vaikka vanhainkodin h… lue kertomus >
Vedän kahta eri osaamisen kehittämiseen liittyvää projektia. Olen päivittäin tekemisissä eri yhteistyötah… lue kertomus >
Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… lue kertomus >
Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >
Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >
Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >
Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >
Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >
Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >
Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >
Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >
Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… lue kertomus >
ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. lue kertomus >
Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >
Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… lue kertomus >
Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >