Selaa kertomuksia

Salla, tiedottaja

Viestintä- tai mediatyö

Julkaistu 26.1.2017

Opiskelupaikkani Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot aiempia kieliopintoja
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Suunnittelen ja toteutan viestintää ja markkinointia järjestön ainoana viestintäammattilaisena. Työpäivääni kuuluu muun muassa sosiaalisen median ylläpitoa, verkkotiedotteiden kirjoittamista, graafista suunnittelua ja taittamista, videoiden suunnittelua, työkavereiden sparraamista, valokuvaamista... Käytännössä kaikkea, mitä järjestöstä näkyy ulospäin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: sujuva kirjoittaminen, graafisen alan työkalujen (ohjelmistojen) käyttö, suunnittelu ja kehittäminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työhöni edellisessä työssä saamillani suhteilla, paikka ei ollut avoimessa haussa. Aiemmin olen työllistynyt avointen hakujen kautta niin julkiselle sektorille kuin järjestösektorillekin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Yhteisöviestinnän opintoni ja aiemmat suomen kielen yliopisto-opintoni ovat olleet hyödyksi. Eniten hyötyä on kuitenkin viestinnän kehittymisen jatkuvasta seuraamisesta ja muiden alan toimijoiden seuraamisesta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Seuraa oman alasi kehitystä esimerkiksi sosiaalisen median kanavien kautta. Kokeile rohkeasti uusia työkaluja ja sovelluksia! Älä pelkää mokia. Itse olisin toivonut, että olisin osannut luontevammin verkostoitua ja tutustua rohkeasti uusiin ihmisiin. Omalta mukavuusalueelta pois astuminen on vaikeaa, mutta hyödyllistä.

Lisää kertomuksia

KU

johtava kanttori

Mikko

software developer (ohjelmistokehittäjä)

Työpäivän pääpaino on asiakkaalle tehtävän ohjelmiston kehittämisessä, mikä sisältää koodausta, testausta… lue kertomus >

Maisteristäti

palvelupäällikkö

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… lue kertomus >

Anna

asiakasneuvoja

Vim

engineer, sw

Työpäivä koostuu koodaamisesta, suunnittelusta, palavereista. lue kertomus >

T

johtava kanttori

Noin puolet työpäivistä on kirkkomusiikin parissa, siunauskappelilla, kirkoissa tai vaikka vanhainkodin h… lue kertomus >

Generalisti

kehittämisasiantuntija

Vedän kahta eri osaamisen kehittämiseen liittyvää projektia. Olen päivittäin tekemisissä eri yhteistyötah… lue kertomus >

teebee

käsikirjoittaja-ohjaaja

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… lue kertomus >

suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… lue kertomus >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. lue kertomus >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›