Selaa kertomuksia

Jukka,

Opetus ja kasvatus, Aalto-yliopisto

Julkaistu 1.10.2019

Opiskelupaikkani Aalto-yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Laskennallinen fysiikka, sovellettu matematiikka
Valmistumisvuosi 1996

Tyypillinen työpäiväni: Opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus
Luennointi ja luentojen valmistelu
Opintosuoritusten arvostelu
Tutkimustyö ja asiantuntijatehtävät

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: suullinen ja kirjallinen viestintä, kyky itsenäiseen työskentelyyn, tutkimuksen ymmärtäminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Hakeuduin jatko-opintoihin, joiden loppupuolella avautui soveltuva tehtävä yliopiston sisällä. Hain paikkaa ja sain sen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Logiikka ja systeemiajattelu, energiajärjestelmiin liittyvät opinnot, ohjelmointi, analyyttisiä taitoja vahvistavat opinnot, matematiikan ja fysiikan opinnot, pedagogiset opinnot

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opiskele sellaista aihetta, mikä itseäsi aidosti kiinnostaa. Opetustehtäviin ehtii valmistautua varsin myöhäänkin, mikäli on valmis haastamaan itseään ja opettelemaan esiintymistaitoja. Pedogogiset opinnot ovat varsin hyödyllisiä myös oman ajattelun ja oppimisen kehittämisen kannalta.

Lisää kertomuksia

Sam

Fine artist and Illustrator, Translator

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… lue kertomus >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… lue kertomus >

Simo

toimitusjohtaja, hammaslääkäri

JT

freelancer-taiteilija

Hyvin sekava: muutama tunti taiteellista työtä, valmistelua ja suunnittelua. Opettajantyötä muutama tunti… lue kertomus >

R

näytelmäkirjailija ja dramaturgi

Olen työsuhteessa joten käytännössä kirjoitan päivät. Joitain tuotanto-/kokous-/ muita töitä on ajoittain… lue kertomus >

KU

johtava kanttori

Mikko

software developer (ohjelmistokehittäjä)

Työpäivän pääpaino on asiakkaalle tehtävän ohjelmiston kehittämisessä, mikä sisältää koodausta, testausta… lue kertomus >

Maisteristäti

palvelupäällikkö

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… lue kertomus >

Anna

asiakasneuvoja

Vim

engineer, sw

Työpäivä koostuu koodaamisesta, suunnittelusta, palavereista. lue kertomus >

T

johtava kanttori

Noin puolet työpäivistä on kirkkomusiikin parissa, siunauskappelilla, kirkoissa tai vaikka vanhainkodin h… lue kertomus >

Generalisti

kehittämisasiantuntija

Vedän kahta eri osaamisen kehittämiseen liittyvää projektia. Olen päivittäin tekemisissä eri yhteistyötah… lue kertomus >

teebee

käsikirjoittaja-ohjaaja

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… lue kertomus >

suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›