Selaa kertomuksia

Riina, tanssin lehtori

Opetus ja kasvatus

Julkaistu 5.2.2022

Opiskelupaikkani Teatterikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Tanssitaide
Muut opinnot pedagogiikka
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Ensimmäinen opetustunti klo 8.30–10, toinen klo 10.15–11.45. Iltapäivällä työskentelen sivutoimessani taideorganisaatiossa kehittämis- ja yhdistyshallinnon tehtävissä noin klo 13–17.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: itsensä johtamisen taidot (aikataulut, tehtävien priorisointi), hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, taiteellinen ajattelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Lähestyin itse oppilaitosta, jossa silloin myös entinen opettajani työskenteli. Vuosien sivutoimisuuden kautta lehtoriksi. Sivutoimeen päädyin vahvojen verkostojeni kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Moninainen verkostoituminen opintojen aikana sekä koko ajan opintojen aikana työelämässä mukana olo. Jo ennen korkeakouluopintoja työelämässä olo, rohkeus, itseluottamus.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ole aktiivisesti mukana yhdistys- ja järjestötoiminnassa. Työskentele monipuolisesti kokemuksia keräten.

Lisää kertomuksia

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›