Plocka berättelser

ekonomisti, ekonomisti

Forskning eller produktutveckling

Julkaistu 11.10.2013

Opiskelupaikkani Helsingfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Kansantaloustiede
Muut opinnot Tilastotiede, Matematiikka
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Organisaatiosta tai sidosryhmistä tulevien tieto- ja analysointipyyntöjen toteuttamista, suhdanneanalyysiä, suhdanne-ennusteiden laatimista ja omien tutkimushankkeiden edistämistä. Lisäksi hallinnolliset ja johtamistehtävät vievät jonkin verran aikaa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tilastotiede, ongelmanratkaisu, organisointikyky

Päädyin nykyiseen työhöni: Aiempien tehtävien ohjaamana avoimen haun kautta

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kansantaloustieteen perusopinnot helpottavat/mahdollistavat analyysi- ja päättelytyön tekemisen.
Tilastotieteen ja matematiikan perusopintoja tarvitsee lähes kaikessa työssä.
Loput on työssä oppimista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tee ahkerasti erilaisia töitä ja vaihda työpaikkaa riittävän usein.

Mera berättelser

Anna

Vastaan konsernin ulkomaan liiketoiminnoista omistaja-toimitusjohtajan työparina ilman suoraa tulosvastuu… läs berättelsen >

Matias

koordinator

En vanlig dag består att hålla reda på vad som händer inom de sektorer eller projekt som jag deltar i. Ef… läs berättelsen >

Tatu

Monesti työpaivä alkaa aamun raporttien vilkaisulla. Näistä saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä … läs berättelsen >

J-P

ryhmäpäällikkö

Viestintämarkkinoiden eli lähinnä teleyritysten taloudelliseen ja teknilliseen ennakkosääntelyn sekä ylei… läs berättelsen >

Severi

Sähköpostiin vastailemisesta, lukemisesta, kirjoittamisesta, palavereista. läs berättelsen >

:)

hankintapäällikkö

Sopimusneuvotteluja, hinnastojen ylläpitoa, yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin, sopimusten laat… läs berättelsen >

Anna

Yhtiön talouden kontrollointi (kannattavuuslaskelmat, kassavirran seuranta), pankki- ja vakutuusasioista … läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›