Plocka berättelser

tutkija, projektitutkija

Forskning eller produktutveckling

Julkaistu 8.10.2014

Opiskelupaikkani Östra Finlands universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Historia
Muut opinnot opettajan pedagogiset, opinto-ohjaus, yhteiskuntatieteet, psykologia
Valmistumisvuosi 2014

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen työpäiväni koostuu nykyisessä työssäni tutkimuksen tekemisestä, käytännössä aineiston ja kirjallisuuden läpikäynnistä. Pääosa tämänhetkisen projektitutkimuksen materiaalista on verkossa, joten työ onnistuu toimistolta käsin. Aineistonkeruu voi kuitenkin tapahtua myös arkistossa tai kirjastossa.

Työni liittyy kansainväliseen projektiin, jossa on myös kansainvälisiä työkokouksia pari kertaa vuoressa. Työni kautta pääsen myös osallistumaan tutkimusalan kansainvälisiin seminaareihin ja konferensseihin sekä Suomessa että ulkomailla.

Tutkimusryhmäni on varsin pieni, kolme henkilöä, joten työ on tällä hetkellä pitkälti aineiston kanssa työskentelemistä. Käymme säännöllisesti keskusteluja ja pidämme palavereja yhdessä siitä, mihin suuntaan projektia ja analyysia voi viedä.

Kokonaistyöaika mahdollistaa päivärytmin varioinnin, vaikka yleensä teenkin töitä työhuoneellani noin 9-17 välisen ajan.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: pitkäjänteisyys, kielitaito, kaikki osaaminen tulee käyttöön, tiimityötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työhöni hieman sattumalta graduseminaarin professorin suosittelemana. Tutkimustyön aihepiiri ei ollut itselleni hirveän tuttu, joskin kiinnostava ja ajankohtainen. Aineisto sen sijaan on samankaltaista kuin aiemmissa opinnäytteissä.
Vaikka sain työni sattumalta ja olin suuntautumassa varsinaisesti opetusalalle, en kadu valintaani ottaa työ vastaan. Kansainvälinen projektityö on mielenkiintoista ja antoisaa, jossa oppii itsekin koko ajan uutta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Lähdekriittisyys, lähdeaineiston kanssa toimiminen, analysointi ja yhteistyötaidot. Pitää osata tehdä töitä itsenäisesti, suunnitella tekemistä ja aikataulua sekä toisaalta osata kertoa tekemisestään muille ja luoda analyyseja. Substanssiosaaminen historian puolelta on tarpeen, mutta juuri tässä projektissa korostuvat tiedonhankinta- ja analysointitaidot sekä lähdekriittisyys.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa suhtautua kaikkeen avoimesti, eikä sanoa koskaan "ei koskaan". Matkan varrella voi aueta yllättäviä ovia, joiden takaa löytyy yllätyksiä. Yksittäiset opiskeluaikojen kurssit tai järjestötoiminnassa saadut kontaktit voivat olla myöhemmin hyödyksi. Ole avoin, aktiivinen ja nauti opiskeluajastasi.

Mera berättelser

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… läs berättelsen >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… läs berättelsen >

Timo

erikoiskirjastonhoitaja

Marja

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillisenä työpäivänä suunnittelen, seuraan (taulukointi, budjetit, tulokset), toteutan tai fasilitoin … läs berättelsen >

Antti

Tyypillinen työpäiväni koostuu oppituntien pitämisestä, yksilö- ja pienryhmäohjauksesta, oppilaspalaverei… läs berättelsen >

J

viestintäasiantuntija

Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja koordinaatio, tiedotteet, nettisivujen päivittäminen läs berättelsen >

Laura

historian ja yhteiskuntaopin opettaja, sijainen

Oppituntien suunnittelu yksin tai tiimissä, opetus, välituntivalvonta, ryhmänohjaajan tehtävät läs berättelsen >

Enska

suunnittelija

Tomas

Viestintäkoordinaattori

Työpäiväni sisältää tyypillisesti verkkoviestinnän suunnittelua ja toteutusta, niin verkkosivujen ylläpit… läs berättelsen >

Maria

yrittäjä

Työpäiväni vaihtelee sesongin mukaan. Talvisesonkina teen kirjallisia projekteja, mm. historiakirjoja, mu… läs berättelsen >

Arctopolis

asiakirjahallinnon asiantuntija

Työpäiväni jakautuu tyypillisesti valmistelutyöhön, kokouksiin sekä erilaiseen koulutus- ja neuvontatyöhö… läs berättelsen >

Eeva

projektipäällikkö

Olen projektipäällikkönä kehittämishankkeessa, jossa toimin ryhmänvetäjänä nuorten ryhmälle. Työpäiväni … läs berättelsen >

TK

kansainvälisten asioiden suunnittelija

Opintoneuvonta, vaihtohakemusten läpikäyminen ja valinnat, sisäisten ja ulkoisten verkkosivujen päivitys,… läs berättelsen >

Meri

tuotantoassistentti

Tyypillinen työpäiväni koostuu Turun Keskiaikaisten markkinoiden ja Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden to… läs berättelsen >

Juha

mediatuottaja

Outi

Kehittämisprojektien suunnittelua- ja toteuttamista, esimiestehtäviä, osallistumista oman työpaikan sisäi… läs berättelsen >

Koulutuksen tutkija

projektitutkija

Työpäivät vaihtelevat. Välillä olen tiiviisti oman työpöydän ääressä, välillä seminaareissa, kokouksissa,… läs berättelsen >

hisfiilari

Distribution Manager

Olen töissä Saksassa, samassa firmassa jo yli 14 vuotta. Asiakaskontaktit monella eri kielellä. Serverien… läs berättelsen >

Hanna

johdon assistentti

Vastaan sähköposteihin, teen asiakasraportteja, hoidan kahvituksia ja matkajärjestelyjä, asiakirjahallint… läs berättelsen >

Hissanmaikka

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Värjään tekstiileitä työkseni, joten suurin osa päivistä menee v… läs berättelsen >

Stina

markkinointiassistentti

Nainen-81

analyst

Rahoitusprojekteissa työskentelyä; yhteydenpitoa tai kokouksia asiakkaiden ja muiden ulkoisten tai talons… läs berättelsen >

LS

palvelupäällikkö

Asiakasrajapinnassa työskentely, tietojärjestelmien kehitystyön koordinointi läs berättelsen >

Tapio

ceo

yhteydenpito asiakkaisiin, projektien johto, suunnittelu- ja koordinointitehtävät läs berättelsen >

Tuomas

informaatikko

Tiedonhakua (suurin osa päivästä), asiakkaiden neuvontaa & kirjaston pyörittämittämistä (lainaus, palautu… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›