Selaa kertomuksia

Minna,

Markkinointi, myynti tai osto

Julkaistu 9.2.2014

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Hallintotiede
Muut opinnot Kunnallistalous, Julkisoikeus, Kunta-ja aluejohtaminen, Kauppatiede
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: myyntisoitot uusille asiakkaille, yhteydenpito asiakkaisiin puhelimitse ja sähköpostitse, myyntineuvottelut Skypellä ja Lyncillä, asiakastapaamiset, tuotteiden suunnittelu ja tuotanto, kotisivujen päivitykset, kirjanpito.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kyky oppia itsenäisesti uutta, kärsivällisyys, liiketoiminnan kehittäminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Valmistumisen jälkeen tarkoituksenani oli saada töitä "mistä tahansa virastosta", koska olin opinnoissani niin vahvasti suuntautunut julkishallinnon tehtäviin. Kilpailu työaikoista oli kuitenkin todella kovaa, ja itselläni työnhaun epäonnisuuteen taisi hieman vaikuttaa opintojen loppuun ajoitettu lapsenhankinta sekä melko vähäinen työkokemus valtiolta (4 kk harjoittelu, mistä siitäkin aikaa muutama vuosi. toki olin ollut muualla kesätöissä, mm. vaatekaupassa). Jos olisi pitänyt tehdä jotakin toisin, niin ehkä olisin voinut hakea opiskeluaikana töihin muulloinkin kuin kesälomien ajaksi, enkä vain luottaa siihen, että töitä kyllä löytyy. ajatellut koko ajan, että valmis tutkinto takaisi menestyksen.

Noin neljän kuukauden työttömyyden jälkeen kävin yrittäjäkurssin, hain starttirahaa ja päätin perustaa oman toiminimen, koska kyllästyin jatkuviin pettymyksiin työnhaussa. Apuna yrityksen perustamisessa toimi puolisoni, jonka kanssa ideoimme markkinointiviestinnän alalla toimivan yritykseni palveluita. Näennäisesti tehtäväni ei liity mitenkään opintoihini, mutta kunnat ovat tärkeä osa asiakaskuntaani, joten siinä mielessä opintoni eivät menneet hukkaan - katselen asioita vain hieman eri näkökulmasta. Opiskelen samalla omaehtoisesti taloushallintoa aikuiskoulutuskeskuksessa iltakursseilla, jotta voin laajentaa osaamistani.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Aiempi kandintutkintoni suomen kielestä on auttanut yritykseni viestinnän suunnittelussa ja lisäksi kunta-alan sivuaineopinnot ovat auttaneet ymmärtämään kuntien päätöksentekoprosesseja. Sinänsä oman pääaineeni merkitys työlleni on toistaiseksi aika ohut - ehkä lähinnä opintoihini sisältynyt pakollinen harjoittelu, jonka suoritin verkkotoimittajana, auttaa oman yritykseni substanssin hallinnassa.
Tärkeintä antia koko yliopistouralta on ehdottomasti ollut tiedonhakutaitojeni kehittyminen, pitkäjänteisyyden opettelu sekä ymmärrys elinikäisen oppimisen merkityksestä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ei kannata hirttäytyä kattoon, vaikkei töitä valmistumisen jälkeen löytyisikään. Hae töitä aktiivisesti neljä kuukautta , minkä jälkeen tee jotakin ihan muuta: täydennysopiskelua tai sitten laita oma luovuus peliin ja katso, voisiko yrittäjyydessä olla vaihtoehto työllistymiselle. Opintojen lisäksi omat kiinnostukset, harrastukset, lähipiiri, verkostot yms. rakentavat pohjaa omalle yritystoiminnalle. Ja jos yrittäminen kiinnostaa mutta luovuus ei hehku, niin aina voit harkita franchising-yrittäjyyttä. Muista, ettei yritysidean tarvitse olla kokonaan uusi, vaan tärkeintä on, että osaat uudistaa asioita oikeassa kohdassa! :)

Lisää kertomuksia

Lotta

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäivä sisältää hankesuunnitelman mukaisen valmennuksen materiaalien konkreettista tekoa (t… lue kertomus >

Mia

toiminnanjohtaja

Ensimmäisenä (ja tällä hetkellä ainoana) täysipäiväisenä työskennellessä päiväni vaihtelevat laidasta lai… lue kertomus >

Beata

Jag arbetar med att bereda politiska frågor för Europaparlamentariker. Jag har huvudsakligen ansvar för h… lue kertomus >

Maria

ylitarkastaja

- lakiesitysten kommentointia ja niiden valmistelua (ministeriöt lähettävät kaikki meidän toimintaa liipp… lue kertomus >

Maria

toimitusjohtaja

Henkilöstöjohtaminen, taloussuunnittelu ja yhteistyö asiakkaiden kanssa vievät eniten aikaa. lue kertomus >

Slow Mo

tutkija

Tilastoaineiston analysointi ja muuttaminen edunvalvonnan työvälineiksi lue kertomus >

Katja

tietojärjestelmäasiantuntija

Tehtäväni on siirtynyt viime vuoden aikana uuden opintohallinnon tietojärjestelmän suunnittelu- ja kehitt… lue kertomus >

Andy

kunnansihteeri

Samanlaista työpäivää ei juuri ole. Työ koostuu lähinnä kunnanhallituksen, -valtuuston, johtoryhmän ja va… lue kertomus >

Maria

hallintosihteeri

Hallinnon juoksevien asioiden hoitamista, kehitystyö jatkuvasti taustalla. lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›