Selaa kertomuksia

Moninainen, projektityöntekijä

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät

Julkaistu 27.4.2017

Opiskelupaikkani Mikkelin ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot tapahtumatuotanto
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Olen parin vuoden ajan tehnyt laatu- ja kehittämishankkeiden sisältöjen luomista organisaatiolle. Työnkuvaani on laajalti kuulunut myös mm. henkilöstökyselyiden laatiminen, tulosten analysointi ja raportointi. Kehittämistehtävät tiimissä kuten organisaation itsearviointi sekä toiminnan kehittäminen ja suunnittelu ovat osa työnkuvaani. Tapahtumien suunnittelu ja toteutus on yhtenä työtehtävänäni kuten myös asiakaspalvelu ja monialainen sidosryhmätyöskentelykin. Kulttuurisihteerin sijaisen tehtävissä aikaisemmin työni pääpaino oli luonnollisesti eri kulttuurintuotannoissa. Päätyönäni tuotin silloin kulttuurikasvatussuunnitelmaa peruskouluihin. Työssäni tärkeää tuolloin oli monialainen yhteistyö taiteen tuotannoissa, osallistuminen eri työryhmiin mm. sote-alan uudet avaukset, tapahtumien järjestäminen sekä muut kulttuuripalveluiden alaiset kehittämistehtävät.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: oma-aloitteisuus, joustavuus, jämäkkyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Ensin kävin erään hankkeen haastattelussa, jolloin en päässyt vielä tehtävään. Työnantajani kuitenkin säilytti hakemukseni ja otti minuun yhteyttä heidän tarvitessaan äitiysloman sijaista myöhemmässä vaiheessa. Sen jälkeen eri yhteistyökuvioiden kautta päädyin nykyiseen työpaikkaani. Elikä verkostoitumalla ja rohkeilla yhteydenotoilla. Sanattomaksi ei tässä hommassa kannata jäädä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Koen, että kaikkein tärkeintä on soveltuva luonne ja persoona sekä itselläni oli jo ennen koulutusta alan tuntemusta kesätöiden ja työmarkkinatukiharjoitteluiden kautta. Eniten tässä ammatissa kantaa ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa hakeutua monipuolisesti koulutuksen aikana eri harjoittelupaikkohin. Lisäksi kannattaa osallistua alan seminaareihin, koulutuksiin, tapahtumiin ja kysellä paljon ja olla aktiivinen ja tekeväinen. Kyllä potentiaalisiin ja aikaansaaviin ihmisiin kiinnitetään huomiota kun on oikeat ihmiset oikeassa paikassa. Omia mielipiteitä saa olla, toisaalta nöyryys toisten osaamista kohtaan on hyvä säilyttää. Ettei astu kenen tahansa varpaille. Pitää myös tietää omat rajansa eikä suostua ihan mihin tahansa höpöhöpö ehdoilla. Kaikenlaisia on tällä alalla. Kunta-ala toisaalta on hyvin valvottua ja säädeltyä. Kolmannella sektorilla tulee varmasti mitä erilaisimpia käytäntöjä vastaan.

Lisää kertomuksia

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… lue kertomus >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. lue kertomus >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. lue kertomus >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… lue kertomus >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
lue kertomus >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia lue kertomus >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… lue kertomus >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… lue kertomus >

Oikeudetar

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›