Selaa kertomuksia

MM, erityisluokanopettaja, erityisopettaja

Opetus ja kasvatus, kaupunki

Julkaistu 3.10.2017

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Erityispedagogiikka
Muut opinnot alkuopetus
Valmistumisvuosi 2001

Tyypillinen työpäiväni: Toimin kahden muun aikuisen "tiimissä" jäsenenä. Toimimme melko selkeän viikostruktuurin pohjalta joskin tuon struktuurin toteuttaminen vaatii joustavuutta ja herkkää korvaa sille milloin mikäkin juttu toimii ja miten. Alkuopetuksessa työskennellessä leikki, sosiaalisten taitojen harjoittelu ja lukemaan sekä kirjoittamaan opiskelu on pääosassa. Pyrkimyksenä päivään kuin päivään on huomata hyvä ja "napata" tekijä itse teossa.
Palavereita kuuluu työhön paljon: esim. kehitetään koulua, mietitään oppilasasioita, oppilashuollinen yhteistyö ja luokka-asteyhteistyö. Kirjaaminen on tullut myös päivittäiseksi osaksi työtä. Sitä tehdään Wilmaan, jonka avulla pidetään myös yhteyttä vanhempiin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, positiivinen asenne, itsensä johtamisen taidot (aikataulut, tehtävien priorisointi)

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen ollut aiemmin päiväkodissa harjoittelussa. Yliopistossa opiskelinkin ensin varhaiskasvatusta, josta siirryin erityispedagogiikan puolelle.
Kun valmistuin 2001 menin töihin ja tuosta asti olen samassa työpaikassa työskennellyt, työtehtävien kuitenkin vaihdellessa luokanopettajan työstä erityisluokanopettajan ja erityisopettajan työntehtäviin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Varhaiskasvatuksen opinnot, esi- ja alkuopetuksen opinnot. Myöhemmin olen käynyt nepsykoulutuksen ja opinto-ohjaaja koulutuksen, joiden anti on ollut tärkeä: tässä työssä täytyy päivittää osaamistaan ja muuttua. Erityisopetuksen kolmiportainen tuki muutti koulumaailmaa paljon.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Jo nuorena kannattaa hakeutua ryhmänohjaamistehtäviin esim. urheiluseurassa tms. jotta näkee mitä tykkää. Meteli ja kiire ovat työn huonoja puolia. Niiden sietokykyä täytyy tällä alalla jonkun verran olla.

Lisää kertomuksia

Auli

erityisluokanopettaja

Työpäiväni sisällöstä vain pieni osa on perinteistä opettamista. Opettajan lisäksi olen päivän aikana ain... lue kertomus >

Anne

erityisopettaja

Minulla on opetusvelvollisuutta 24h/viikossa eli 4-6h päivässä. Lapsilla koulu alkaa klo 9. Ennen sitä ja... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›