Selaa kertomuksia

Meikku, luokanopettaja

Koulutus, Nokian kaupunki

Julkaistu 17.11.2017

Opiskelupaikkani Itä-Suomen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Luokanopettajakoulutus
Muut opinnot Liikunta 25op, Alkukasvatuksen englanti 25op, Elämänkatsomustieto 60op. Lisäksi olen valmistunut suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi.
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Aamulla avaan tietokoneen ja katson Wilma-viestit. Tulostan ja kopioin tarvittavat materiaalit sille päivälle. Oppitunnit sujuvat lukujärjestyksen mukaan. Päivään kuuluu opettamisen ja kasvattamisen lisäksi ruokailun valvominen, välituntivalvonnat, mahdolliset henkilökunnan kokoukset, palaverit oppilashuoltoryhmän kanssa tai opettajien erilaisten työryhmien kanssa. Kokouksia ei ole joka päivä kuitenkaan. Iltapäivällä katson seuraavan päivän jutut valmiiksi, kirjaan Wilmaan tarvittavat asiat ja katson, että luokka on järjestyksessä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Kiireen- ja keskeneräisyyden sietokyky, Ehdottomasti tiimityö ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, Pitkä pinna ;)

Päädyin nykyiseen työhöni: Isäni pakotti hakemaan opekouluun. Pääsin vahingossa sisään. Opiskelin vuoden ja mietin, että enpä taidakaan haluta opettajaksi. Muutin toiseen kaupunkiin ja tein myyjän ja siivoojan töitä pari kuukautta. Ajauduin iltapäiväkerhon opeksi, jolloin tajusin, että ehkä sittenkin haluan olla ope. Muutin takaisin ja opiskelin opintoni loppuun ja vielä paljon ylimääräistä päälle.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ennen opiskeluaikoja eniten olen ehkä hyötynyt siitä, että opiskelin yläasteella ilmaisupainotteisella luokalla (=enemmän äikkää, käsitöitä, kuvista, ilmaisutaitoa ja musiikkia). Myös omista tanssi- ja musiikkiharrastuksistani sekä innostuneisuudesta lukemista kohtaan on ollut apua.

Opiskeluaikana hyödyllisimpiä olivat opetusharjoittelut. Työläitä ja kiireisiä aikoja, mutta niistä jäi eniten käteen. Tein myös kymmenen vuoden ajan paljon opettajan sijaisuuksia eri kouluissa, joista oli ehdottomasti hyötyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Lue paljon, seuraa ajankohtaisohjelmia, lue lehtiä ja hanki kokemuksia. Opettaja opettaa persoonallaan. Ole avoin ja suhtaudu kaikkeen kiinnostuksella ja tutkivasti. Hyvän opettajan ei tarvitse osata kaikkea, hyvä opettaja saa oppilaat innostumaan opiskelusta.

Lisää kertomuksia

Juha

oppilaanohjauksen lehtori

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu luokkaohjaustunteja yläkoulun 7-9 luokkalaisille, yksilöohjausta, hallint... lue kertomus >

Susa-Riina

uravalmentaja

Jos olen ohjaus- tai opetustyössä, valmennan ryhmää jossain urasuunnitteluun liittyvässä asiassa koko päi... lue kertomus >

Leena

rehtori

Tyypillistä työpäivää ei ole. Työ on vaativaa henkilöstöjohtamista, arjen nopeita ratkaisuja ja toimimist... lue kertomus >

Markus

koulutussuunnittelija

Opetussuunnitelman kehittämistyötä, koulutusten järjestämistä, kokousten valmistelua ja opintojaksojen pe... lue kertomus >

Opo, luokanopettaja

opinto-ohjaaja

Minulla on joustavat työajat. Annan pääosin yksilöohjausta. Työskentelen noin 6-7 tuntia päivässä - esime... lue kertomus >

Hannele

luokanopettaja, aineenopettaja

Luokanopettajana olen saanut itse vaikuttaa siihen, mitä luokka-astetta kulloinkin opetan. Välillä olen o... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›