Browse stories

Jaana, lastentarhanopettaja

Teaching and training

Julkaistu 23.10.2015

Opiskelupaikkani Diaconia University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
Muut opinnot Lastentarhanopettajan virkakelpoisuus
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Vastaan 2-5-vuotiaiden ryhmän pedagogiikasta. Suunnittelen ja toteutan yhdessä tiimin kanssa toimintatuokioita sekä huolehdimme lasten perustarpeista .

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, joustavuus, stressinsietokyky,

Päädyin nykyiseen työhöni: Yleisen haun kautta, avoimesta paikasta oli ilmoitettu kuntarekryssä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Varhaiskasvatukseen, lapsiin ja nuoriin liittyvistä opinnoista. Samoin kaikki, mikä liittyi moniammatillisissa tiimeissä työskentelyyn, palveluohjaukseen ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ensimmäiseen työpaikkaan ei kannata jämähtää. Valmistumiseni jälkeen eka työ oli aivan vastakohta nykyiselle, vaikka molemmat olivat kunnallisia päiväkoteja. Säännöllinen paikan vaihtaminen tai yksikön sisälläkin tapahtuva muutos pakottaa aina haastamaan oman osaamisensa uudelleen. Itseään pitää arvostaa, vaikkei taustalla olisi vielä vuosien kokemusta.

More stories

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… read story >

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… read story >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… read story >

Johanna

sosiaaliohjaaja

Neuvontaa ja ohjausta Ukrainasta tulleiden kanssa read story >

Tiina

perheohjaaja

Yli puolet työpäivästä menee asiakastapaamisissa, joita on päivittäin 1–3. Tapaamisilla työskennellään 0–… read story >

Anette

asiantuntija

Aloitan työt 7–8 välillä. Työaika 7,15 + ruokatunti. Aamuisin yleensä 8–9 on aamutunteja, joissa saa ajan… read story >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami… read story >

Katri

asiakasohjaaja

Saan toimeksiannon esim. vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä etsiä asiakkaalle asumispalvelua, kartoita… read story >

Kaisla

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k… read story >

Helena

lastensuojelun ohjaaja

Yövuoroissa hoidetaan ensin akuutit asiat kuten kuunnellaan nuorten huolia ja tehdään loppuun päivältä jä… read story >

Virve

asiantuntija

Tyypillinen työ on ohjata asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön, suoraan… read story >

Jenni

Tehtävien suunnittelu ja valmistelu, lähiopetus ja oman työn kehittäminen koulutusten ja opintojen kautta… read story >

Petri

johdon assistentti

Työpäiväni koostuu pääosin koordinoinnista ja suunnittelusta. Vastaan toimintojemme henkilöstöhallinnon k… read story >

Jenni

Oppilaiden ohjaus, neuvonta, leirikoulujen ja opintoretkien järjestäminen. Elämänhallinnan tukeminen. read story >

Jani

sosiaaliohjaaja

Tapaan asiakkaita toimistolla tai muussa sovitussa päikassa (esim. asiakkaan työ- tai työkokeilupaikka, v… read story >

Hanna

Järjestöasiantuntija

Tehtäviini kuuluu erilaisten tapahtumien, koulutusten ja kampanjoiden suunnittelu sekä osittainen toteutu… read story >

Katriina

Työaika on yleistyöaika, n klo 8-16. Aamulla luen sähköpostit toimistolla ja teen lastensuojelun avohuoll… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›