Selaa kertomuksia

Jenni, projektisuunnittelija

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät, Valtioneuvoston kanslia

Julkaistu 17.10.2013

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Valtio-oppi
Muut opinnot Kunnallispolitiikka, Kunnallistalous, Yritysjuridiikka
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Koostuu kokouksista, analyysien tekemisestä, yhteydenpidosta muiden ministeriöiden virkamiesten kanssa, internetsivujen sisällön päivittämisestä, projektiaikataulujen pyörittämisestä, erilaisista tukitehtävistä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: yhteistyötaidot, analyyttisyys, tietotekniset taidot

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työhöni harjoittelun kautta. Tein harjoittelun eri osastolla, mutta tuona aikana tutustuin nykyisen yksikköni kollegoihin, jotka myöhemmin pyysivät minua tekemään erästä selvitystyötä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Työssäni eniten olen hyötynyt valtiotieteiden opinnoista, mutta kenties kaikista eniten hyötyä olisi julkisoikeuden tai hallintotieteiden opiskelusta. Myös viestinnän opinnot ovat plussaa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Uskallan väittää, että valtio-opin opiskelijan kannattaa miettiä tarkkaan mihin menee harjoitteluun, koska koulutus antaa suorat valmiudet vain harvaan tehtävään. Harjoittelupaikan saanti on kohtuullisen helppoa, jos on oma-aloitteinen. En suosittelisi ottamaan vastaan sellaista harjoittelupaikkaa, josta ei lähtökohtaisesti ole innoissaan.Jos haluaa maksimoida työllistymistodennäköisyytensä valmistumisen jälkeen, harjoittelupaikkaa kannattaa myös miettiä siltä kannalta, kuinka todennäköistä omalla kokemuksella ja koulutustaustalla on saada töitä kyseisestä paikasta. Itse harjoitteluun kannattakin suhtautua kuin pitkään työhaastatteluun!

Sekä pääaineena että sivuaineena kannattaa olla sellaiset aineet, jotka oikeasti kiinnostavat. Aina pelkkä kiinnostus ei kuitenkaan riitä. Tuntuu, että valtio-opin opiskelijana on hivenen työläämpää markkinoida itseään ja osaamistaan kuin jonkin tunnetumman alan opiskelijana (esim. oikeustieteet). Siksi valtiotieteilijöiden on hyvä muistaa, että oma-aloitteisuus ja itsensä kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. On hyvä muistaa, että usein jokin erikoistaito (esim. venäjän kielen osaaminen) voi avata monia ovia.

Lisää kertomuksia

Valtion leivissä

työsuojelupäällikkö

Paljon palavereihin osallistumista, suunnittelua, ohjaamista, neuvontaa, selvittelytyötä lue kertomus >

YTM-nainen 2015

Tapahtumien suunnittelu, työtarjousten tekeminen, työttömyysturvalain soveltaminen, sosiaalisen median ja… lue kertomus >

A.H.

tarkastaja

Työhön sisältyy hallintopäätösten tekemistä (arvioidaan täyttyvätkö hakemuksen edellytykset ja ratkaistaa… lue kertomus >

Kaisa

suunnittelija

Sähköpostien lukua ja niihin vastaamista, kyselyiden laatimista ja koordinointia (Webropolilla), asiakasp… lue kertomus >

Mirva

tutkimuspäällikkö

Projektinhallinnasta, asiakasyhteistyöstä, tulosten analysoinnista, sisäisistä palavereista, Tulosten esi… lue kertomus >

Maria

asiantuntija

Tutkijoiden neuvontaa rahoitushakemuksiin liittyen. Koulutusta sisäisesti, sisäinen viestintä yleensä. Ha… lue kertomus >

Tero

tiedottaja

Viraston sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen, kehittämisprojektit, henkilöstön edustajana toimiminen viras… lue kertomus >

Juho

Hallinnoin projektia, jonka tarkoitus on henkilöstön ja koko kuntaorganisaation viestintävalmiuksien kehi… lue kertomus >

Minna

kehittämispäällikkö

Klo 8.30 - 16 viestinnän suunnittelua ja toteutusta eri kanaviin. Esimies- ja tiimityötä. Kirjoittamista,… lue kertomus >

tuulikki

Aamulla autetaan liikuntarajoitteiset ylös vuoteistaan, pestään, vessatetaan, puetaan, ruokitaan. Illalla… lue kertomus >

Ilona

kokouksia, sähköpostien lukemista, kirjeenvaihtoa project holdereiden kanssa, matkustelua... lue kertomus >

Kaisa

etuuskäsittelijä

Käsittelen päiväraha- ja vuorottelukorvaushakemuksia työttömyysturvalain edellyttämällä tavalla, hoidan a… lue kertomus >

J

Yliopistohallintoon liittyvää päätöksentekoa, strategisia ja operatiivisia suunnittelu- ja kehittämisteht… lue kertomus >

Suvi

viestintäpäällikkö

Tiedotteiden ja verkkojuttujen kirjoittamista ja niiden päivittämistä eri kanaviin, henkilöstön auttamist… lue kertomus >

Maalainen

pankinjohtaja

Asiakastapaamisia tai tilakäyntejä ja yritysvierailuja. Konttorin HR-asioita, myynnin seurantaa sekä rapo… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›