Selaa kertomuksia

Mirva, tutkimuspäällikkö

Tutkimus tai tuotekehitys

Julkaistu 16.10.2013

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Valtio-oppi
Muut opinnot Yhteiskuntapolitiikka
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Projektinhallinnasta, asiakasyhteistyöstä, tulosten analysoinnista, sisäisistä palavereista, Tulosten esittelystä jne.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: analyyttisyys, julkinen esiintyminen, organisointi- ja fasilitointikyky; projektien hallinta; ihmisten johtaminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Opiskeluaikaisen osa-aikaduunin kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: En minkään opintojen substanssia juurikaan. Sen sijaan analyyttista ajattelutapaa ja tutkimusosaamista muuten. Parhaan substanssitaustan nykyiseen työhöni saisi varmaan kauppakorkeakoulusta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Menkää vaihtoon! Älkääkö ottako liian vakavasti. Substanssiltaan tärkeitä asioita yritysmaailmassa ei nyt vaan opeteta yliopistossa. Ne pitää sitten vaan opetella myöhemmin.

Lisää kertomuksia

Valtion leivissä

työsuojelupäällikkö

Paljon palavereihin osallistumista, suunnittelua, ohjaamista, neuvontaa, selvittelytyötä lue kertomus >

YTM-nainen 2015

Tapahtumien suunnittelu, työtarjousten tekeminen, työttömyysturvalain soveltaminen, sosiaalisen median ja… lue kertomus >

A.H.

tarkastaja

Työhön sisältyy hallintopäätösten tekemistä (arvioidaan täyttyvätkö hakemuksen edellytykset ja ratkaistaa… lue kertomus >

Jenni

projektisuunnittelija

Koostuu kokouksista, analyysien tekemisestä, yhteydenpidosta muiden ministeriöiden virkamiesten kanssa, … lue kertomus >

Kaisa

suunnittelija

Sähköpostien lukua ja niihin vastaamista, kyselyiden laatimista ja koordinointia (Webropolilla), asiakasp… lue kertomus >

Maria

asiantuntija

Tutkijoiden neuvontaa rahoitushakemuksiin liittyen. Koulutusta sisäisesti, sisäinen viestintä yleensä. Ha… lue kertomus >

Tero

tiedottaja

Viraston sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen, kehittämisprojektit, henkilöstön edustajana toimiminen viras… lue kertomus >

Juho

Hallinnoin projektia, jonka tarkoitus on henkilöstön ja koko kuntaorganisaation viestintävalmiuksien kehi… lue kertomus >

Minna

kehittämispäällikkö

Klo 8.30 - 16 viestinnän suunnittelua ja toteutusta eri kanaviin. Esimies- ja tiimityötä. Kirjoittamista,… lue kertomus >

tuulikki

Aamulla autetaan liikuntarajoitteiset ylös vuoteistaan, pestään, vessatetaan, puetaan, ruokitaan. Illalla… lue kertomus >

Ilona

kokouksia, sähköpostien lukemista, kirjeenvaihtoa project holdereiden kanssa, matkustelua... lue kertomus >

Kaisa

etuuskäsittelijä

Käsittelen päiväraha- ja vuorottelukorvaushakemuksia työttömyysturvalain edellyttämällä tavalla, hoidan a… lue kertomus >

J

Yliopistohallintoon liittyvää päätöksentekoa, strategisia ja operatiivisia suunnittelu- ja kehittämisteht… lue kertomus >

Suvi

viestintäpäällikkö

Tiedotteiden ja verkkojuttujen kirjoittamista ja niiden päivittämistä eri kanaviin, henkilöstön auttamist… lue kertomus >

Maalainen

pankinjohtaja

Asiakastapaamisia tai tilakäyntejä ja yritysvierailuja. Konttorin HR-asioita, myynnin seurantaa sekä rapo… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›