Selaa kertomuksia

Tupu, suunnittelijaopettaja

Opetus ja kasvatus, Helsingin työväenopisto

Julkaistu 13.5.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Käsityötiede
Valmistumisvuosi 1989

Tyypillinen työpäiväni: Toimistotyötä (esim. kurssiseuranta, yhteys tuntiopettajiin), projektien, tapahtumien ja opetuksen suunnittelua. Kokous ja omaa opetusta osa päivästä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, yhteistyötaidot: moniammatillisuus, oman alan tuntemus

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin ollut päätoimessa aikuisopettajana muualla ja opettanut muutamaa kurssia työväenopistolla tuntiopettajana. Tiesin siis osittain mitä työtä haen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Oikeastaan kaikkia - ammatillisia aineita, pedagogisia opintoja - ehkä eniten sitä, että opintojen aikana oppi ottamaan selvää, "tutkimaan" ja jäsentämään lukemaansa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tee, harrasta ja opiskele asioita mitkä kiinnostavat sinua. Tee erilaisia töitä, hakeudu vapaaehtoistöihin tms. ulkomaille. Kohtaa erilaisia ihmisiä ja pyri olemaan avoin. Luota itseesi ja omaan persoonaasi.

Lisää kertomuksia

Ttm

hankinta-asiantuntija

Terveysalan tarvike-, laite- ja palveluiden kilpailuttaminen. lue kertomus >

Mahmoud «خمهوشر

Bus Driver

• Passenger transport on scheduled routes
• Ensured safety, punctuality, and service quality
• Manage…
lue kertomus >

KN

asiantuntija

Erilaisten taloudellisten tukien myöntö- ja maksatustehtävät, kehittäminen lue kertomus >

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. lue kertomus >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… lue kertomus >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… lue kertomus >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
lue kertomus >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… lue kertomus >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… lue kertomus >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… lue kertomus >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu lue kertomus >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… lue kertomus >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… lue kertomus >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. lue kertomus >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… lue kertomus >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›