Selaa kertomuksia

TS,

Taiteellinen työ, Helsingin kaupunki sekä yrittäjä

Julkaistu 2.11.2017

Opiskelupaikkani Taideteollinen korkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 1995

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni muodostuu useista osasista, jotka rytmittyvät joka päivä eri tavoin. Teen kahta työtä, mutta opettajantyöni sanelee rytmin. Opetan lukioasteella kuvataidekursseja, tekstiilitaidetta ja muotoilua, joten tyypillisenä päivänä hypähdän aihealueelta toiselle. Luennoin, ohjaan, neuvon teknisissä ratkaisuissa, kuuntelen ja keskustelen, eli kohtaan opiskelijoita monin eri tavoin. Opettajan työhön kuuluu myös tuntien suunnittelu, tehtävien ideointi ja minulla myös oppimateriaalini laadinta. Lisäksi ryhmänohjaajana huolehdin opiskelijoideni opintojen etenemisestä, kehitän koulua ja omaa opetustani erilaisissa tiimeissä. Opettajan työ on siis paljon muutakin, kuin mitä luokassa näkyy.

Toimin myös muotoilijana perheyrityksessämme. Tähän työhön käytän vapaapäiviäni ja lomiani, mutta suunnitteluprosessit kulkevat mukanani myös arjessani. Muotoilijana oleminen on oikeastaan tapa elää, ideat ja prosessit muhivat ja kehittyvät, missä ja milloin vain. Kun istun pöydän ääreen piirtämään ajatustani paperille, olen tehnyt ajatustyötä jo pitkään. Osallistun myös tuotteiden markkinointiin, suunnittelen kuvauksia ja messuosastoja, myyn ja pakkaan. Yrittäjänä pääsen ja joudun tekemään aivan kaikkea mikä toimintaamme liittyy, eikä tunteja lasketa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Luova ajattelu, tiimityö, organisointikyky

Päädyin nykyiseen työhöni: Opettajantyöhöni minua pyydettiin, koska kaksoistutkintoni vuoksi olin sillä hetkellä se, mitä erityispainotteiseen kouluun tarvittiin. Tunsin kollegojani ja olin toiminut koulussa aiemmin myös sijaisena.

Oman yrityksen perustin designeräitini kanssa vuonna 1996. Olimme osallistuneet suureen muotoilukilpailuun, sijoittuneet siinä hyvin ja palkintosummalla kehitimme tuotteemme puoliteolliseksi, koneella valmistettavaksi. Matosta kaikki lähti, mutta tuote- ja materiaaliskaala on sittemmin laajentunut huomattavasti.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Olen opiskellut taiteita, muotoilua ja kasvatustieteitä. Tästä perspektiivistä voin sanoa, että kaikesta on ollut hyötyä. Opiskeluaikana välillä pohdin kahden tutkinnon mielekkyyttä, koska hommia oli enemmän kuin tarpeeksi. Tuolloin ei sivuainemahdollisuutta ollut. En myöskään oikein nähnyt, miten pystyisin molempia tutkintojani hyödyntämään. Mutta elämä on yllätyksellistä. Ajattelen, että olen tässä nyt juuri sen takia, että tein ne molemmat. Nostan myös esiin kielten opiskelun: Korkeakouluaikoina opiskelin ranskaa kielikeskuksessa useamman vuoden lukio-opintojen jatkeeksi. Englantia ja ruotsia käytin muuten paljon. Kaikki se kohtuullinen kielitaito, joka minulla on, on tullut hyödynnettyä maksimaalisesti. Paitsi valtavasti hyötyä, niistä on ollut myös paljon iloa kummassakin työssäni.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Pyri opiskelemaan sitä, mikä sinua aidosti kiinnostaa. Erilaiset yhdistelmät saattavat tuoda juuri sitä erityisosaamista, jonka avulla löydät paikkasi. Liikaa ei pidä laskelmoida ja ahkera kannattaa olla. Kehitä kielitaitosi, se avaa ovia ja mahdollisuuksia. Taide- ja muotoilualat ovat nykyisin melko globaaleja. Jos opiskelisin nyt, lähtisin ulkomaille vaihtoon. Opiskelisin ilman muuta myös kaupallista alaa. Yrittäjyys taidepohjalta on ollut aikamoista opiskelua, käytännön kautta. Verkostoidu, todennäköisesti tulet tarvitsemaan eri alojen osaajia jatkossa. Ole utelias ja rohkea, ainakin ajoittain :)

Lisää kertomuksia

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… lue kertomus >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… lue kertomus >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… lue kertomus >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… lue kertomus >

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… lue kertomus >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
lue kertomus >

Sari

oma-valmentaja

Asiakastyötä ja perehtymistä uusiin käytänteisiin, lakiin. lue kertomus >

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… lue kertomus >

Hr

lehtori

:)

fysioterapeutti

Olen valmistunut reilut 2 vuotta sitten ja tehnyt töitä siitä lähtien alalla. Nyt olen jäänyt työttömäksi… lue kertomus >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… lue kertomus >

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin lue kertomus >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… lue kertomus >

Katri

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. lue kertomus >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… lue kertomus >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … lue kertomus >

Mikko

palavereja, tiimityötä, selvitystyötä, suunnittelua, ohjelmointia lue kertomus >

Susan

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… lue kertomus >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
lue kertomus >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … lue kertomus >

Jarkko

maatalousyrittäjä

Aamulla navettaan ja illalla navettaan. Päivällä tehdään mitä milloinkin. lue kertomus >

7629531F CD2A 4BAC 997D 9B517EB57CD3

Saara K.

projektipäällikkö

Asiantuntijatekstien kirjoittamista, verkoston tapaamisia ja kontaktointia, sopimusten, tarjousten ja pää… lue kertomus >

T

product manager

– Myynnin tuki ja tuotetuki
– Asiakaskäynnit
– Tuotestrategian miettiminen ja implementointi
lue kertomus >

Tiia

Työpäiväni koostuu uusasiakashankinnasta, verkostoitumisesta, tapaamisista ja niiden pohjalta tarjousten … lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›