Selaa kertomuksia

Hissanmaikka,

Tuotannolliset tehtävät

Julkaistu 6.11.2013

Opiskelupaikkani Oulun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Historia
Muut opinnot Kirjallisuus
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Värjään tekstiileitä työkseni, joten suurin osa päivistä menee värjäykseen, mutta värjäämisen ohella (ja aikana) teen paljon muutakin. Värjäämiseen kuuluu odottelua, ja odottelun käytän kirjanpitoon, suunnittelutehtäviin, ja palavereihin. Värjäyksen ohella opetan erilaisia käsityötekniikoita. Yksikään päivä ei ole samanlainen - tai samanmittainen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: numerotarkkuus, järjestelmällisyys, logistiset taidot

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työhöni harrastuksen, ystävän ja sattuman (tai onnen) kautta. Käsityöt ovat olleet harrastus oikeastaan aina, harrastuksen myötä tapasin ystävän, joka opetti minulle jotain nykyisestä työstäni, ja pikkuhiljaa harrastuksesta ja intohimosta tuli minulle työ. Toiminta kasvoi, kun sana levisi, ja nykyään työllistän itseni tällä kokonaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kielten opiskelusta. Teen töitä englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja ruotsiksi joka päivä, joten kielten opiskelu on ollut arvokasta. Samoin hyvä äidinkielentaito on tarpeen. Lisäksi yleensä ottaen tutkimusmenetelmien opiskelu on ollut tehokasta, sillä oikeanlainen kriittisyys ja tiedon etsiminen auttavat uusien tuotteiden kehittämisessä. Lisäksi järjestelmällisyys tiedon dokumentoinnissa ja analysoinnissa ovat perua yliopistoajoilta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Samoihin tehtäviin on vaikea ohjata, koska oma alani on hyvin spesifi. Jos nyt olisin opiskelemassa uusiin tehtäviin, hakeutuisin ennen kaikkea opiskelemaan taloushallintoa ja kieliä. Lisäksi pieni annos juridiikkaa ei haittaa koskaan. Humanistiopintoni eivät sinänsä ole tarjonneet minulle töitä, ja kenties nyt valitsisin alani toisin. Nyt vanhempana ja kokeneempana harkitsen opiskelua, mutta oppisopimuksella ja huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin mitä uusi korkeakoulututkinto veisi.

Lisää kertomuksia

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >

Timo

erikoiskirjastonhoitaja

Marja

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillisenä työpäivänä suunnittelen, seuraan (taulukointi, budjetit, tulokset), toteutan tai fasilitoin … lue kertomus >

Antti

Tyypillinen työpäiväni koostuu oppituntien pitämisestä, yksilö- ja pienryhmäohjauksesta, oppilaspalaverei… lue kertomus >

J

viestintäasiantuntija

Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja koordinaatio, tiedotteet, nettisivujen päivittäminen lue kertomus >

Laura

historian ja yhteiskuntaopin opettaja, sijainen

Oppituntien suunnittelu yksin tai tiimissä, opetus, välituntivalvonta, ryhmänohjaajan tehtävät lue kertomus >

Enska

suunnittelija

Tomas

Viestintäkoordinaattori

Työpäiväni sisältää tyypillisesti verkkoviestinnän suunnittelua ja toteutusta, niin verkkosivujen ylläpit… lue kertomus >

Maria

yrittäjä

Työpäiväni vaihtelee sesongin mukaan. Talvisesonkina teen kirjallisia projekteja, mm. historiakirjoja, mu… lue kertomus >

Arctopolis

asiakirjahallinnon asiantuntija

Työpäiväni jakautuu tyypillisesti valmistelutyöhön, kokouksiin sekä erilaiseen koulutus- ja neuvontatyöhö… lue kertomus >

Eeva

projektipäällikkö

Olen projektipäällikkönä kehittämishankkeessa, jossa toimin ryhmänvetäjänä nuorten ryhmälle. Työpäiväni … lue kertomus >

TK

kansainvälisten asioiden suunnittelija

Opintoneuvonta, vaihtohakemusten läpikäyminen ja valinnat, sisäisten ja ulkoisten verkkosivujen päivitys,… lue kertomus >

Meri

tuotantoassistentti

Tyypillinen työpäiväni koostuu Turun Keskiaikaisten markkinoiden ja Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden to… lue kertomus >

Juha

mediatuottaja

Sparrausta, suunnittelua, tiedonhankintaa, ohjelmantekoa. lue kertomus >

Outi

Kehittämisprojektien suunnittelua- ja toteuttamista, esimiestehtäviä, osallistumista oman työpaikan sisäi… lue kertomus >

tutkija

projektitutkija

Tyypillinen työpäiväni koostuu nykyisessä työssäni tutkimuksen tekemisestä, käytännössä aineiston ja kirj… lue kertomus >

Koulutuksen tutkija

projektitutkija

Työpäivät vaihtelevat. Välillä olen tiiviisti oman työpöydän ääressä, välillä seminaareissa, kokouksissa,… lue kertomus >

hisfiilari

Distribution Manager

Olen töissä Saksassa, samassa firmassa jo yli 14 vuotta. Asiakaskontaktit monella eri kielellä. Serverien… lue kertomus >

Hanna

johdon assistentti

Vastaan sähköposteihin, teen asiakasraportteja, hoidan kahvituksia ja matkajärjestelyjä, asiakirjahallint… lue kertomus >

Stina

markkinointiassistentti

Kirjoittamista, palaveri, puhelimella soittelua, ajattelua lue kertomus >

Nainen-81

analyst

Rahoitusprojekteissa työskentelyä; yhteydenpitoa tai kokouksia asiakkaiden ja muiden ulkoisten tai talons… lue kertomus >

LS

palvelupäällikkö

Asiakasrajapinnassa työskentely, tietojärjestelmien kehitystyön koordinointi lue kertomus >

Tapio

ceo

yhteydenpito asiakkaisiin, projektien johto, suunnittelu- ja koordinointitehtävät lue kertomus >

Tuomas

informaatikko

Tiedonhakua (suurin osa päivästä), asiakkaiden neuvontaa & kirjaston pyörittämittämistä (lainaus, palautu… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›