Selaa kertomuksia

14650745 10153843580026691 3714603189001253184 n

Tomas, Viestintäkoordinaattori

Viestintä- tai mediatyö, Helsingin yliopisto

Julkaistu 4.5.2017

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Historia
Muut opinnot Taloustiede, Yleinen valtio-oppi, Keskiajantutkimus, Latinan kieli ja Rooman kirjallisuus
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni sisältää tyypillisesti verkkoviestinnän suunnittelua ja toteutusta, niin verkkosivujen ylläpitoa kuin sisällöntuotantoa. Yhtenä päivänä saatan konseptoida tai tehdä uusia sivuja esimerkiksi jollekin koulutusohjelmalle. Toisena taas saatan neuvotella opetus- ja tutkimushenkilökunnan kanssa siitä, millaisia sisältöjä on järkevää laittaa verkkoon ja missä muodossa. Toisinaan pidän myös koulutuksia WordPress- ja Drupal-julkaisujärjestelmien käytöstä.

Suuri osa päivästä kuluu yhteydenpitoon ja neuvotteluun eri toimijoiden kanssa. Tähän kuuluu niin sähköinen viestintä kuin perinteiset palaverit, niin pienemmät kuin isommat. Yksi haaste on toisinaan pitää palaverit tarpeeksi lyhyinä ja ytimekkäinä, jotta jää tarpeeksi työaikaa suunnitelmien varsinaiseen toteuttamiseen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: it-taidot, sisällöntuotanto, Kokoustekniikka

Päädyin nykyiseen työhöni: Pääsin ensin harjoitteluun erääseen yliopiston julkaisuprojektiin tuttavan suosittelemana. Harjoittelun jälkeen toimin jonkin aikaa muissa tehtävissä, kunnes minulle tarjottiin taas projektiluonteista tehtävää yliopistolla.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Historian opinnoissa jalostuneet kokonaisuuksien hahmottamisen ja kirjoittamisen taidot ovat olleet ehdoton valttikortti. Kenties vielä tärkeämpiä ovat kuitenkin olleet järjestötoiminnassa opitut käytännön viestintä-, vuorovaikutus- ynnä muut taidot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mene mukaan järjestötoimintaan! Siinä opit kullanarvoisia taitoja ja luot tulevaisuutesi kannalta korvaamattoman tärkeitä kontakteja.

Lisää kertomuksia

Maria

yrittäjä

Työpäiväni vaihtelee sesongin mukaan. Talvisesonkina teen kirjallisia projekteja, mm. historiakirjoja, mu... lue kertomus >

Arctopolis

asiakirjahallinnon asiantuntija

Työpäiväni jakautuu tyypillisesti valmistelutyöhön, kokouksiin sekä erilaiseen koulutus- ja neuvontatyöhö... lue kertomus >

Eeva

projektipäällikkö

Olen projektipäällikkönä kehittämishankkeessa, jossa toimin ryhmänvetäjänä nuorten ryhmälle. Työpäiväni ... lue kertomus >

TK

kansainvälisten asioiden suunnittelija

Opintoneuvonta, vaihtohakemusten läpikäyminen ja valinnat, sisäisten ja ulkoisten verkkosivujen päivitys,... lue kertomus >

Meri

Meri

tuotantoassistentti

Tyypillinen työpäiväni koostuu Turun Keskiaikaisten markkinoiden ja Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden to... lue kertomus >

Juha

mediatuottaja

Sparrausta, suunnittelua, tiedonhankintaa, ohjelmantekoa. lue kertomus >

Outi

tietopalvelupäällikkö

Kehittämisprojektien suunnittelua- ja toteuttamista, esimiestehtäviä, osallistumista oman työpaikan sisäi... lue kertomus >

tutkija

projektitutkija

Tyypillinen työpäiväni koostuu nykyisessä työssäni tutkimuksen tekemisestä, käytännössä aineiston ja kirj... lue kertomus >

Koulutuksen tutkija

projektitutkija

Työpäivät vaihtelevat. Välillä olen tiiviisti oman työpöydän ääressä, välillä seminaareissa, kokouksissa,... lue kertomus >

hisfiilari

Distribution Manager

Olen töissä Saksassa, samassa firmassa jo yli 14 vuotta. Asiakaskontaktit monella eri kielellä. Serverien... lue kertomus >

Hanna-Riikka Pynnönen

johdon assistentti

Vastaan sähköposteihin, teen asiakasraportteja, hoidan kahvituksia ja matkajärjestelyjä, asiakirjahallint... lue kertomus >

Hissanmaikka

tekstiilitaiteen yrittäjä

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Värjään tekstiileitä työkseni, joten suurin osa päivistä menee v... lue kertomus >

Stina

markkinointiassistentti

Kirjoittamista, palaveri, puhelimella soittelua, ajattelua lue kertomus >

Nainen-81

analyst

Rahoitusprojekteissa työskentelyä; yhteydenpitoa tai kokouksia asiakkaiden ja muiden ulkoisten tai talons... lue kertomus >

LS

palvelupäällikkö

Asiakasrajapinnassa työskentely, tietojärjestelmien kehitystyön koordinointi lue kertomus >

565220 719928353 251711384 n

Tapio

ceo

yhteydenpito asiakkaisiin, projektien johto, suunnittelu- ja koordinointitehtävät lue kertomus >

Tuomas

informaatikko

Tiedonhakua (suurin osa päivästä), asiakkaiden neuvontaa & kirjaston pyörittämittämistä (lainaus, palautu... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›