Selaa kertomuksia

Kasvatustieteilijä, asiantuntija

Koulutus, ammattikorkeakoulu

Julkaistu 24.2.2022

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kasvatustiede
Muut opinnot sosiaalipsykologia
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Vastailen päivittäin opiskelijoiden sähköposteihin liittyen heidän opintoihinsa. Kysymyksiä tulee laidasta laitaan. Lisäksi minulla on opiskelijataapamisia, joissa keskustellaan usein opiskelijan haasteista tai opintojen edistämisestä. Ohjaan ja neuvon myös aikaisemman osaamisen tunnistamisen prosesseissa ja teen yhteistyötä koulutusohjelmien suuntaan. Työni sisältää myös kehittämistehtäviä ja uraohjausta. Työyhteisö on mukava ja viihdyn työssäni.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Ohjaus- ja neuvontatyö, innostus kehittää ja edistää muutosta, laajojen kokonaisuuksien hallinta,

Päädyin nykyiseen työhöni: Valmistumisen jälkeen perustin perheen ja äitiyslomalla päätin, että työllistyn omalle alalleni, vaikka ponnistus tuntui mahdottomalta. Tein CV-videon ja kolmanteen paikkaan tärppäsi. Hain määräaikaiseen, hiukan yksipuolisempaan tehtävään ja tämän jälkeen sain ylennyksen ja siirryin nykyiseen tehtävääni.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Itsensä johtaminen ja itsensä kehittäminen, korkeakoulukentän tunteminen, ohjausosaaminen

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Loppupeleissä vain sillä on merkitystä, miten esittelet itsesi ja koulutuksesi. Generalisti voi työllistyä lähes mihin vain. On sinun tehtäväsi tietää ja ymmärtää miksi ja saada myös työnantaja näkemään se. Sinun tulee myös ennen kaikkea uskoa itseesi ja osaamiseesi ja/tai kykyysi oppia. Vastavalmistuneen kannattaa tarttua myös lyhyisiin sijaisuuksiin, silloinkin kun joudut jättämään vakituisen (mutta ei oman alan) työn. Epävarmuutta kannattaa oppia sietämään.

Lisää kertomuksia

Kandi

talent acquisition specialist

Ina

Opiskelijoiden ohjaus: opintoihin ja pidemmän aikavälin tavoitteisiin liittyen, opinnoissa jaksaminen, op… lue kertomus >

Opinto-ohjaaja

opinto-ohjaaja

Toimin opinto-ohjaajana yliopistossa. Työhöni kuuluu opiskelijoiden yksilöohjausta, opiskelijoiden vertai… lue kertomus >

S

asiakaspalvelija/asiantuntija

Kontaktoin ihmisiä, jotka saavat valtiolta työttömyysetuutta. Asioin heidän kanssaan lain ja työvoimapoli… lue kertomus >

Itsensä löytäjä

lukion opinto-ohjaaja

Opiskelijoiden kanssa jutustelua, työn suunnittelua ja hallinnointia. Oppitunteja silloin, kun niitä on. lue kertomus >

Nimetön

työvalmentaja

Asiakastyö toteuttamalla yksilöohjausta ja -valmennusta. Asiakastyön kohderyhmänä on yleensä pitkäaikaist… lue kertomus >

Nimetön

Aamusta iltapäivään yhtä pöhinää. Illalla kokeiden tarkistusta ja työn suunnittelua. lue kertomus >

KS

suunnittelija

Sähköpostia, koulutuksien ja opintojakson akuuttien asioiden hoitoa lukuvuoden ajankohdasta riippuen ( ja… lue kertomus >

Ansku

luokanopettaja

Pääasiallinen työni on 4.-5.-luokan opettaminen. Opetan mm. matematiikkaa, ympiä, historiaa, suomen kielt… lue kertomus >

Emma

työvalmentaja

Valmennan yrityksessä määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä, joilla on taustalla pitkäaikaist… lue kertomus >

Henna

opintoneuvoja

Opiskelijoiden sähköposteihin vastaaminen, opiskelijoiden tapaaminen, opiskeluihin liittyvien infojen pit… lue kertomus >

Irmeli

asiantuntija

Työni sisältää konsultointia, kouluttamista ja yksikköni tarjoamien digitaalisten palvelujen kehitystehtä… lue kertomus >

Virpi

kehittämispäällikkö

Tyypilliseen työpäivääni sisältyy muutama palaveri sekä itsenäistä työskentelyä. Tehtäväkenttääni on valt… lue kertomus >

Eija

projektikoordinaattori

Nuorten oppisopimusopiskelijoiden ohjaaminen, valmentaminen ja neuvominen sekä työpaikkakäynnit, oppisopi… lue kertomus >

Elina

opintokoordinaattori

Opetussuunnitelmatyö, opintohallinto, ohjelman johtoon liittyvät tehtävät, opetusosaamisen arviointiin li… lue kertomus >

Yläkoulun ja lukion opo

Tyypilliseen työpäiväni saattaa kuulua oppitunti tai pari, henkilökohtaista ohjausta oppilaiden kanssa, … lue kertomus >

Maria

opinto-ohjaaja

Päivääni sisältyy paljon opiskelijoiden tapaamisia, henkilökohtaista ohjausta, opintojen valintaan, jatko… lue kertomus >

Riitta

Hallinnollisia tehtäviä: suunnittelua ja johtamista
Opinto-ohjausta: opiskelijoille henkilökohtaista ohj…
lue kertomus >

Mari

uravalmentaja

Otan vastaan nuoria alle 30-vuotiaita työttömiä asiakkaita noin neljä päivässä ja suunnittelemme yhdessä … lue kertomus >

Marita

suunnittelija

Työni sisältää erilaisia suunnittelu- ja yhteistyöpalavereita eri tahojen ja henkilöiden kanssa niin talo… lue kertomus >

Risto, KT

Aktiivi uran aikana 31.05.2012 asti: Suunnittelua, kokouksia, seminaareja, virastotyötä, Amk: johtoa, kok… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›