Selaa kertomuksia

Iida Turpeinen, projektisihteeri

Viestintä- tai mediatyö, Suomen Teatterit ry

Julkaistu 5.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kirjallisuus
Muut opinnot Teatteritiede, suomen kieli, naistutkimus
Valmistumisvuosi 2014

Tyypillinen työpäiväni: Työnkuva on varsin monipuolinen, minkä vuoksi tyypillistä työpäivää on vaikea määritellä. Työpäivään voi sisältyä vaikkapa viestintätyötä, koulutusmateriaalien suunnittelua, tapahtumien, seminaarien ja koulutusten tuottamiseen ja organisointiin liittyviä tehtäviä, tutkimus- ja selvitystyötä tai rahoitushakemusten ja budjettien laatimista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, hyvät yhteistyötaidot, laajojen kokonaisuuksien hallinta

Päädyin nykyiseen työhöni: Yliopiston teatteritieteen listalla kiersi ilmoitus projektityöstä, jossa oli etsittiin tuottajaa lastenkulttuuritapahtuma Satupäivälle. Sain työn, sillä minulla oli opintoja sekä kirjallisuus- että teatteripuolelta ja jonkin verran aikaisempaa työkokemusta tapahtumien järjestämisestä. Viihdyin työporukassa ja projektin päädyttyä jatkoin projektihommien tekemistä samalle työnantajalle. Opiskelin projektien ohessa myös järjestön muita töitä ja saatoin hiljalleen alkaa auttelemaan myös työpaikan perushommissa. Tein projektihommia neljän vuoden ajan, jonka jälkeen minut vakinaistettiin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Humanististen opintojen kautta saatu kyky ymmärtää laajoja asiakokonaisuuksia ja yhdistellä tietoa luovasti. Myös hyvästä tiedonhakutaidosta on ollut huomattavasti apua työelämässä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tulin aluksi tekemään vain projektityötä, mutta opettelin siinä sivussa myös laajasti järjestön muita hommia ja opettelin esimerkiksi kaikkien työpaikalla käytössä olleiden järjestelmien, kuten nettisivujen julkaisujärjestelmän ja uutiskirjepalvelun käytön, vaikkei se suoranaisesti työhöni kuulunutkaan. Siten pystyin myös toimimaan muiden työntekijöiden sijaisina näiden loma- ja sairaspoissaolojen aikana ja tutustuin hyvin työtovereihini ja järjestön toimintakulttuuriin. Uskon, että tämä vaikutti suuresti siihen, että minulle osoitettiin edellisten päätyttyä uusia projekteja ja että paikkani lopulta vakinaistettiin.

Lisää kertomuksia

R

toiminnanjohtaja

Työpäivät vaihtelevat niin paljon, etten oikeastaan osaa sanoa, millainen olisi tyypillinen työpäivä. Vas... lue kertomus >

Soili

äidinkielen opettaja

Työpäivääni kuuluu oppituntien pitämistä, niiden valmistelua ja jälkitöitä, arviointia, kirjaamista, opis... lue kertomus >

Suvikka

S2-opettaja, vastuuopettaja

Monistaminen, oppituntien pito, opiskelijoiden neuvonta, oppituntien suunnittelu sekä erilaiset palaverit... lue kertomus >

Jaana

projektityöntekijä

Teen vuoden mittaan töitä eri tavoin. Osa vuodesta kuluu puhelinneuvonnassa, jossa opastan asiakkaita. Oh... lue kertomus >

Maarit

freelance-toimittaja

Tausta-aineistoon tutustuminen, juttujen ja tv-käsikirjoitusten kirjoittaminen, haastattelut, sähköpostit... lue kertomus >

Reeta

verkkoviestijä

Tänään olen päivittänyt sosiaalista mediaa, suunnitellut uusia verkkosivuja, kommentoinut havainnekuvia j... lue kertomus >

3d90awWJoDUug

Otto

johtaja

Ei ole tyypillistä työpäivää. Tehtäväni on johtaa yli 60 ihmisen työtä, kommunikoida heille mihin suuntaa... lue kertomus >

Pihla1 kuva nettiin laseilla

Pihla

strategiajohtaja

Viikot koostuvat pääasiassa toteutuksessa olevien projektien monenlaisesta edistämisestä ja uusien suunn... lue kertomus >

Juha

Hallituksen puheenjohtaja, omistaja

Johdan suunnittelutyötä, vastaan yhteyksistä asiakkaiden ylimpään johtoon, teen konsulttityötä ja toimin ... lue kertomus >

auli ja gamba

Auli

freelancer-toimittaja

Olen freelancer-musiikkitoimittaja (toiminimi), ja teen töitä lehdille, orkestereille, festivaaleille ja ... lue kertomus >

y c5e54ad3

Ilpo, filosofian maisteri

Venäjä-asiantuntija

Yhteydenpito venäläisiin ja ukrainalaisiin ystäviini netin kautta. lue kertomus >

Jenni

verkkotiedottaja

Ylläpidän nettisivuja, teen haastatteluja ja kirjoitan juttuja blogiin, päivitän some-kanavia, pidän yhte... lue kertomus >

cs

opettaja

Keskeisimpiä työtehtäviäni ovat opetuksen suunnittelu ja toteutus. lue kertomus >

Tarja Tornaeus

kustantaja

orgnisointia, viestintää, kirjoittamista, esiintymistä, hallintoa lue kertomus >

Riitta

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

* oppituntien valmistamista
* oppilaiden kirjoitelmien lukemista, korjaamista ja arviointia sekä palautt...
lue kertomus >

Leena

Business unit director

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Niihin voi sisältyä yleis- ja henkilöstöjohdon tehtäviä, kehittämistyöt... lue kertomus >

Marjatta

projektityöntekijä

Olen mukana tietohallinnon projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda organisaation käyttöön identiteetin ... lue kertomus >

Johanna

amanuenssi

Annan opinto-ohjausta sähköpostilla, puhelimitse ja vastaanotoilla. Suunnittelen ja järjestän vuodenkierr... lue kertomus >

Minna K

tietopalvelusihteeri

Asiakaspalvelua kirjaston tiskillä, jonkun verran puhelinpalvelua ja sähköposteihin vastaamista. Tiedonha... lue kertomus >

Kaisa

quality specialist

Työskentelen monikansallisessa internetyrityksessä. Päiväni koostuu laaduntarkkailusta ja työharjoittelij... lue kertomus >

Ilpo Solala

Venäjän kaupan konsultti

Aamulla nukun sopivasti tilanteen mukaan; luen sähköpostini ja kirjoitan tiedusteluja, enimmäkseen Venäjä... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›