Selaa kertomuksia

KS, suunnittelija

Koulutus,

Julkaistu 22.12.2017

Opiskelupaikkani Itä-Suomen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kasvatustiede
Muut opinnot psykologia, erityispedagogiikka, työ- ja organisaatiopsykologia
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Sähköpostia, koulutuksien ja opintojakson akuuttien asioiden hoitoa lukuvuoden ajankohdasta riippuen ( jaksojen suunnittelu, koordinointi ja hallinnointi aina tilavarauksista opintosuoritusten kirjauksiin, suoritusten seuraaminen ja arviointi, opiskelijoiden ohjaus ja opetus), yhteistyötä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja oman tiimin kesken. Erilaisiin työryhmiin osallistuminen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: suunnittelu- ja organisointitaidot, yhteistyötaidot, pedagogiikka

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työhöni hakemalla paikkaa itselleni tuntemattomasta yksiköstä, mutta tutusta organisaatiosta. Valintaan vaikutti koulutukseni ja työkokemukseni, vaikka aikaisempaa kokemusta vastaavasta tehtävästä ei ollut. Motivaatio oli varmasti myös yksi erittäin tärkeä tekijä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kasvatustieteen opinnot ja opettajan pedagogiset opinnot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Vinkkinä, että sivuaineopinnot ja tulevaisuuden suunta kannattaa miettiä tarkkaan jo opintojen alusta lähtien. Jos olet epävarma, käänny opinto-ohjaajan puoleen!

Määrätietoinen opintojen suunnittelu ja suorittaminen auttavat mielekkäisiin ja osaamista vastaaviin työtehtäviin sijoittumista sekä vähentävät "ajan hukkaamista" ja haahuilua. Myös harjoittelupaikat kannattaa valita tarkkaan, sillä niillä voi todella olla merkitystä työllistymisen kannalta. Kun vaikutuksen tekee oikeassa paikassa kerran, se voi kantaa erittäin pitkälle. Ja koskaanhan et voi tietää, mikä se oikea paikka on, joten parhaansa kannattaa tehdä aina ja kaikkialla. Verkostoituminen on myös tärkeää, vaikkakin usein hankalaa.

Oma motivaatio ja asenne ovat kuitenkin koulutuksen ja persoonan ohella TOP 3:ssa.

Lisää kertomuksia

Sunflower

suunnittelija

Tehtävät vaihtelevat tosi paljon vuodenajastakin riippuen, joten sikäli tyypillistä työpäivää ei ole! Syk... lue kertomus

Opo

opinto-ohjaaja

Päivät koostuvat opiskelijoiden ohjauksesta, oppitunneista, erilaisista teema- ja jatko-opintopäivistä. S... lue kertomus

Ansku

luokanopettaja

Pääasiallinen työni on 4.-5.-luokan opettaminen. Opetan mm. matematiikkaa, ympiä, historiaa, suomen kielt... lue kertomus

Lukio-opo

lukion opinto-ohjaaja

Työpäiväni koostuu opiskelijoiden henkilökohtaisista ohjauskeskusteluista, neuvonnasta ja tiedottamisesta... lue kertomus

Emma

työvalmentaja

Valmennan yrityksessä määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä, joilla on taustalla pitkäaikaist... lue kertomus

Henna

opintoneuvoja

Opiskelijoiden sähköposteihin vastaaminen, opiskelijoiden tapaaminen, opiskeluihin liittyvien infojen pit... lue kertomus

Minna

tutkijatohtori

Aikaisempiin tutkimuksiin tutustumista, tutkimusartikkelien kirjoittamista tai aineiston hankintaa (esime... lue kertomus

Irmeli

asiantuntija

Työni sisältää konsultointia, kouluttamista ja yksikköni tarjoamien digitaalisten palvelujen kehitystehtä... lue kertomus

88b59uLuqUzrr

Virpi

kehittämispäällikkö

Tyypilliseen työpäivääni sisältyy muutama palaveri sekä itsenäistä työskentelyä. Tehtäväkenttääni on valt... lue kertomus

Eija

projektikoordinaattori

Nuorten oppisopimusopiskelijoiden ohjaaminen, valmentaminen ja neuvominen sekä työpaikkakäynnit, oppisopi... lue kertomus

Elina

opintokoordinaattori

Opetussuunnitelmatyö, opintohallinto, ohjelman johtoon liittyvät tehtävät, opetusosaamisen arviointiin li... lue kertomus

Yläkoulun ja lukion opo

lehtori, opinto-ohjaaja

Tyypilliseen työpäiväni saattaa kuulua oppitunti tai pari, henkilökohtaista ohjausta oppilaiden kanssa, ... lue kertomus

Maria

opinto-ohjaaja

Päivääni sisältyy paljon opiskelijoiden tapaamisia, henkilökohtaista ohjausta, opintojen valintaan, jatko... lue kertomus

Riitta

rehtori, opinto-ohjaaja

Hallinnollisia tehtäviä: suunnittelua ja johtamista
Opinto-ohjausta: opiskelijoille henkilökohtaista ohj...
lue kertomus

Sonja

lehtori, opinto-ohjaaja

Tyypillisesti työpäivääni sisältyy 0-2 oppituntia opinto-ohjausta peruskoululaisille ja/tai lukiolaisill... lue kertomus

Mari

uravalmentaja

Otan vastaan nuoria alle 30-vuotiaita työttömiä asiakkaita noin neljä päivässä ja suunnittelemme yhdessä ... lue kertomus

Marita Parkkonen

suunnittelija

Työni sisältää erilaisia suunnittelu- ja yhteistyöpalavereita eri tahojen ja henkilöiden kanssa niin talo... lue kertomus

Risto, KT

rehtori, emeritus

Aktiivi uran aikana 31.05.2012 asti: Suunnittelua, kokouksia, seminaareja, virastotyötä, Amk: johtoa, kok... lue kertomus

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›